KIERTOTALOUS ON UUSI NORMAALI!

Arjen kiertotalouspäivä toteutettiin 8.3.23 Mikkelissä. Se oli ensisijaisesti suunnattu kuluttajille ja aloitti Mikkelin Kiertotalouspäivä- tapahtumasarjan.

Arjen kiertotalouspäivä rakentui 13 eri tapahtumapisteestä sekä asiantuntijapuheenvuoroista. Pisteiltä löytyi vaatehuoltoa ja -korjausta, lvi-huoltoa, tekstiilin ja biojätteen kierrätystä, jalkinehuoltoa, tee-se-itse- linnunpönttöjä ja monta muuta aktiviteettia.

Lisäksi lavalle nousi Mikkelin päämajan lapsikuoro, joka lauloi mm. yhdessä yleisön kanssa onnittelulaulun 185-vuotiaalle Mikkelille. Vintaget kiertoon-muotinäytökset saivat paljon ihailevia katselijoita ja ehkä muutamia huokauksiakin, kun nostalgiset vaatteet ilmestyivät näyttämölle. Lauluduo Lauri ja Jarno musisoi taidokkaasti ja trumpetin ääni resonoi upeasti Stella kaarikatosta.

Mutta päivä ei ollut pelkkää kokemusten keräilyä. Tarjolla oli ajankohtaista tietoa kiertotaloudesta niin paikallisesti kuin globaalisti. Kiertotalous tulee olemaan merkittävä taloutta ja kulutusta ohjaava malli. Siinä vähennetään luonnonvarojen käyttöä ja siirrytään toimintamalleihin, jotka perustuvat mm. aineiden ja tavaroiden kierrättämiseen ja vuokraamiseen.

Nuorisovaltuuston puheenvuorossa kävi hyvin selväksi, että lapsilla ja nuorilla on paljon tietoa ympäristöasioista ja aihealuetta käsitellään oppitunneilla. Huoli tulevaisuudesta on yhteinen, mutta jokainen voi tehdä jotakin esim. valitsemalla kasvisruokaa koulussa.

Mikkelin kaupunki on nykyisessä strategiassaan linjannut, että Mikkelistä tehdään Puhtaan veden kaupunki. Ja puheenvuoroja kuunnellessa askeleita tähän suuntaan on jo otettu. Paikallisen kiertotalouden uusien ratkaisujen keskiössä on EcoSairila, jossa sijaitsee myös vesiosaamiskeskus Blue Economy Mikkeli (BEM). Lisäksi uusi jätevedenpuhdistuslaitos on luonut kehitysympäristön, jossa voidaan tehdä uusiovettä teollisuuden tarpeisiin ja kierrättää se takaisin puhdistuslaitokseen.

Kansainvälisyys kehittämistyössä tuo aina tullessaan uusia näkemyksiä, testattuja käytäntöjä ja uutta tuulta purjeisiin. Cityloops-hankkeessa on mukana useita EU-maita. Siinä on päästy testaamaan Mikkelissä kokonaisten kiinteistöjen purkamista, pohtimaan niistä kertyvän materiaalin viisasta hyötykäyttöä.

Videotallenteessa Arki-hankkeen esittelyä ja vähän muutakin

Lisää tietoa näistä linkeistä:

BEM Osaamiskeskus – EcoSairila

Green Economy Mikkeli – EcoSairila

Strategia – Mikkeli

City Loops | Home