Milloin olet viimeksi korjuuttanut kodinkoneen tai kodin elektroniikkaa? Entä huollattanut niitä?

Suomessa myydään vuosittain noin kaksi miljoonaa älypuhelinta, yli 300 000 tietokonetta, noin 400 000 älytelevisiota ja valtavat määrät muita elektroniikkalaitteita, joiden käyttöikä on harmittavan lyhyt.

Kodinkoneiden ei pitäisi olla kertakäyttötavaraa, ne pitäisi olla kohtuuhintaan korjattavissa. Käytettävissä uudelleen.

Aina korjaaminen ja uudelleen käyttö ei ole valitettavasti mahdollista, silloin oikeaoppinen kierrätys ja lajittelu on tarpeen.  Sähkö- ja elektroniikkalaitteet voi kierrättää maksutta.  Esimerkiksi käytöstä poistetut kännykät kannattaisi kaivaa pöytälaatikosta ja selvittää saako ne korjuutettua käyttökelpoiseksi, jos ei niin laitteet olisi syytä viedä oikeaoppisesti kierrätykseen.  Näissä käytöstä poistetuissa laitteissa on nimittäin suuret määrät jalometalleja ja muita arvokkaita materiaaleja. Raaka-aineistakin alkaa olla pulaa, ilmastokriisin lisäksi meitä kohtaa kriisi raaka-aineiden riittämättömyydestä.

Erilaiset metallit ovat sähkö- ja elektroniikkaromun materiaaleista parhaiten kierrätettävää materiaalia. Käytöstä poistettujen laitteiden (esim. tietokoneiden) alumiinista valmistetaan mm. häiriösuojauksia uusiin kännyköihin. Metallia voi materiaalina palauttaa myös alkuperäiseen olomuotoon, raaka-aineeksi, mutta usein elektroniikkalaitteissa käytettyjen valmistusmateriaalinen monimuotoisuus asettaa haasteita kierrätykselle.